8.2.2012 Sisältöstrategia
Tilaisuuden pääpuhujaksi saapuu maailman suurimman digimediatoimisto Razorfishin Associate Content Strategy Director Rachel Lovinger. Yli kymmenen vuotta digitaalisen julkaisemisen, verkkosivujen ja sisältöstrategian parissa työskennellyt Lovinger on sisältöajattelun kansainvälisiä edelläkävijöitä. Lovinger on suosittu puhuja kansainvälisissä sisältöstrategiatapahtumissa ja saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.
Yli 2000 ihmistä työllistävä ja seitsemässä maassa toimiva Razorfish on tehnyt sisältöstrategiaa maailman suurimmille brändeille aina AT&T-operaattorista Williams & Sonoma -keittiövälinevalmistajaan.
TaT Mikko
Villi toimii tutkijana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun viestinnän laitoksella hankkeessa ”Suomalaisten viestintäkonsernien strategiset haasteet muuttuvilla mediamarkkinoilla”. Vuonna 2010 julkaistussa väitöskirjassaan hän tutki kuvallista mobiiliviestintää, erityisesti kamerapuhelimella otettuja ja lähetettyjä kuvaviestejä. Hänen tutkimus- ja opetusalueitaan ovat mobiiliviestintä, verkkoviestintä, kuvallinen viestintä, mediateollisuus ja mediaekosysteemi. Aiemmin Villi on työskennellyt mm. Aalto-yliopiston Media Factoryssa, Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella yliopistonlehtorina sekä toimittajana MTV3:n uutistoimituksessa.Ilona Hiila j
a Ida Hakola ovat Suomen ensimmäisen sisältötoimiston, Vapa Median, perustajia. Vapa Media auttaa yrityksiä kertomaan toiminnastaan kiinnostavasti, houkuttelevasti ja vilpittömästi. Sisältötoimiston asiakkaista löytyy niin Suomen suurimpia organisaatioita kuin julkisen puolen toimijoita.
Olivia-lehden päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki kertoo tilaisuudessa lehden crowdsourcing-numeron teosta. Tammikuussa ilmestyvä Olivia on tehty Oma Olivia -työkalun avulla yhdessä lukijoiden kanssa. Noin 900 ihmistä osallistui toimituksen työhön ideoimalla juttuaiheita, valitsemalla haastateltavia, äänestämällä toimituksen esittämistä vaihtoehdoista ja keksimällä kysymyksiä. Ensi kertaa toteutetun projektin tavoite oli vahvistaa lukijasuhdetta entisestään ja saada kuva lukijoiden toiveista.
Inari Rummukainen on VR Groupin brand manager ja vastaa VR-yhtymän yhtenäisestä yritysilmeestä ja sen kehittämisestä. Tilaisuudessa Rummukainen esittelee sisältöpainotteisen VR 150-vuotisjuhlasivuston konseptia ja tausta-ajattelua.
Perttu Tolvanen on yksi harvoista suomalaisista julkaisujärjestelmäasiantuntijoista ja tunnetun Vierityspalkki.fi:n päätoimittaja. Tolvanen uskoo, että verkkojulkaisun ongelmat eivät johdu niinkään julkaisujärjestelmistä, lähinnä kyse on käynnissä olevasta kulttuurisesta muutoksesta. 15.11.2011 Vaikuttaminen, osallisuus ja sosiaalinen media
Viestintäyrittäjä Taneli Heikka on taustaltaan toimittaja, kirjailija, yhteiskunnallinen keskustelija ja avoimen ja dialogisen yhteiskunnan puolestapuhuja. Taneli on käsitellyt digitaalisen vuorovaikutuksen vaikutuksia organisaatioiden kannattavuuteen ja palvelujen laatuun menestyspamfleteissa Lumedemokratia (WSOY, 2009) ja Uusi kultakausi (WSOY, 2011). Taneli Heikan löydät Twitteristä nimellä: Taneli_HeikkaJyrki J.J
. Kasvi on entinen kansanedustaja ja istuva Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Koulutukseltaan Kasvi on tekniikan tohtori ja hän on kirjoittanut kahdeksan tietotekniikkaa ja tietoyhteiskuntaa käsittelevää kirjaa. Tällä hetkellä Jyrki työskentelee tutkimus- ja kehittämisjohtajana TIEKE ry:ssä, jossa hänen tehtävänään on luoda avoimen datan foorumi, joka edistää julkisten tietovarantojen avaamista ja hyödyntämistä. Jyrki Kasvin löydät Twitteristä nimellä: jyrkikasviTeemu R
opponen toimii projektipäällikkönä valtiovarainministeriön Osallistumisympäristö-projektissa. Osallistumisympäristö-projekti kehittää uusia työkaluja ja toimintamalleja kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon ja poliittisten päättäjien väliseen vuorovaikutukseen. Näitä tavoitteita hanke edistää mm. sosiaalista mediaa ja siihen liittyviä toimintatapoja ja välineitä hyödyntämällä. Teemun löydät Twitteristä nimellä: tropponeJuha Herkman (Dosentti, YTT, FL) toimii tutkijatohtorina
Tampereen yliopistossa ja hänen tutkimuskohteitaan ovat populaarikulttuuri ja media, politiikan julkisuus ja median poliittinen talous. Juha on Suomen eturivin mediatutkijoita, jonka teos Politiikka ja mediajulkisuus (Vastapaino, 2011) ilmestyi viime eduskuntavaalien aikaan. Juha Herkmania et löydä Twitteristä.Helsingin yliopiston
verkkoviestinnän professori Janne Matikainen (VTT) toimii Vaikuttaminen, osallisuus ja sosiaalinen media -seminaarin puheenjohtajana. Jannen tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu teknologian yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin näkökulmiin. Tämän lisäksi Janne on kirjoittanut verkkoviestinnästä useita kirjoja ja artikkeleita, joista viimeisin löytyy Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisusta Silmät auki sosiaaliseen mediaan.17.05.2011 Osaaminen, työ ja sosiaalinen media
Janne Ruohisto on Intunex Oy:n toimitusjohtaja ja kasvatustieteen maisteri
. Jannen erityisenä kiinnostuksen
kohteena on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen osaamisen hallinnassa
ja kehittämisessä. Janne on ollut mukana opetus- ja teknologiapalkinnon
voittaneen urasuunnittelua tukevan ammattikuvakoneen suunnitteluryhmässä.
Vuonna 2008 Janne perusti Intunex Oy:n ja ryhtyi kehittämään uuden
sukupolven osaamisen hallinnan ratkaisuja ja asiantuntijapalveluja. Janne Ruohisto Twitterissä
Pia Erkinheimo, Head of Crowdsourcing, Concepting & Innovation at Nokia. Pia is currently responsible for building up systematic idea crowdsourcing capability for Nokia. Before that she has work e.g. for Capgemini, start-ups in the multimedia eLearning and mixed reality domains and as a researcher. For several years the European Commission has invited her as an expert and a reviewer to evaluate research projects in the domain of Information Society Technology.
Joni Kataja on Avainklubi.fi –palvelun koordinaattori. Aikaisemmin hän toimi sosiaalisen median parissa yrittäjänä. Keväällä julkistettiin Suomalaisen Työn Liiton perustama Avainklubi, joka on internetissä toimiva yhteisöpalvelu. Kuluttajille Avainklubi tarjoaa kohtaamispaikan, jossa voi ideoida, luoda uutta ja vaikuttaa. Avainklubi on kekseliäiden ihmisten kohtauspaikka! www.avainklubi.fi
TKT Risto Sarvas on tutkinut sosiaalista mediaa lähes kymmenen vuotta. Hän johtaa Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:ssä, Aalto-yliopistossa Self-Made Media tutkimusryhmää ja alkuvuoden 2011 hän on osa-aikaisena palvelusuunnittelijana Futurice Oy:ssä. Hänen erityisen intohimon kohteena on koti- ja perhevalokuvaus, josta hän on juuri julkaissut kirjan.
Ville Saarinen, DI, työskentelee Futuricella puolet ajasta asiakasprojektien kimpussa konseptisuunnittelijana ja loput ajasta kehittämässä Futuricen sisäistä ja ulkoista kommunikaatiota. Vaikka Villen tausta on tekninen, hänessä on viime vuosien aikana syttynyt kipinä digipalveluiden inhimillistä puolta kohtaan. Opiskeluaikana hän täydensi tietotekniikan opintojaan Helsingin Yliopistossa puheviestinnän sivuaineella. Ville on ollut mukana vetämässä sosiaalisen median käyttöönottoa sekä sisäisesti että ulkoisesti Futuricella ja erinäisillä asiakasyrityksillä. Ville Saarinen Twitterissa.28.03.2011 Organisaatio, maine ja sosiaalinen media
Pekka Aula on Helsingin yliopiston verkkoviestinnän professori ja hänen erityisalueitaan ovat kaaosteoria, organisaatiot, viestintä, johtaminen ja maine. Pekka Aulan tämänhetkinen tutkimus keskittyy maineriskeihin. Pekka Aula on puhujana seminaarisarjassamme ja hän luennoi aiheesta Maineenhallinta verkossa.
Vilma Luoma-aho on yhteisöviestinnän ja PR:n dosentti ja parhaillaan hän koordinoi Jyväskylän yliopistossa tutkimusprojektia aineettomien pääomien ja innovaatioiden suhteesta kansainvälisissä organisaatioissa. Hän johtaa Jyväskylän yliopistossa OED-tutkijaryhmän Aineettomat pääomat -ryhmää, ja hän on julkaissut useita artikkeleita maineesta, sosiaalisesta pääomasta ja sidosryhmäsuhteista. Vilma Luoma-Aho Twitterissä
Professori Leif Åberg on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani sekä arvostettu viestinnän tutkija ja kehittäjä. Seminaariin aiheeseen liittyen häntä kiinnostavat väylät, joiden kautta pääsee analogisesta maailmasta mielikuvien maailmaan ja virtuaalimaailmaan. Avainkäsitteitä näyttävät olevan laajennettu mieli ja tiedon etsinnän vasteaika. Tietysti myös parviäly kiinnostaa, samoin spontaanin aktiivisuuden dynamiikka.Leif Åberg Twitterissä
KTT Joonas Rokka työskentelee tällä hetkellä Valion markkinoinnissa kehityspäällikkönä ja vetää digitaalisen markkinoinnin tiimiä. Rokka väitteli viime vuonna tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta aiheenaan sosiaalisen median synnyttämät uudenlaiset kuluttajayhteisöt ja -kulttuurit. Rokka opettaa ja tutkii Aalto-yliopistossa mm. brändimarkkinointia ja kuluttajan käyttäytymistä.Joonas Rokka Twitterissä
Markkinointipäällikkö, FM Merja Olari-Sintonen vastaa Suomen Kuntaliitossa brändin kehittämisestä, markkinointiviestinnästä, myynnistä ja asiakkuudenhallinnasta. Olari-Sintonen vastaa myös kuntamarkkinoinnin asiantuntijapalveluista ja koordinoi Piiri-yhteistyöverkostoa sekä vuotuista Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailua. Sosiaalinen media näyttäytyy hänelle molemmissa työtehtävissä: Kuntaliitto on mukana eri sosiaalisen median kanavissa ja kuntien sosiaalisen median hyödyntäminen on ajankohtaista kuntien markkinoinnin kehittämisessä.




